AroAceUtu

Puhetta aromanttisuudesta, aseksuaalisuudesta ja aroässyydestä.


Aseksuaalisuus

”Aseksuaalisuus – aseksuaalinen ihminen ei koe seksuaalista vetoa toisia ihmisiä kohtaan, kokee sitä hyvin vähän tai kokee sitä vaihtelevasti.”

Kehrääjä, 4.12.2020

Sisältövaroitukset: Teksti käsittelee seksiä ja seksuaalisuutta yleisellä tasolla. 

Aseksuaalisuus on siis seksuaalinen suuntautuminen, jolla tarkoitetaan sitä, että ihminen kokee joko vähän tai ei laisinkaan seksuaalista vetovoimaa. Seksuaalinen vetovoima on sitä, mihin ihmisen seksuaalinen kiinnostus kohdistuu, esimerkiksi heteroseksuaalien seksuaalinen kiinnostus kohdistuu muun kuin omaa sukupuolta oleviin ihmisiin ja homoseksuaalin seksuaalinen kiinnostus on samaa sukupuolta olevia kohtaan.

Koska itselleni tämä kyseinen seksuaalisen vetovoiman konsepti on täysin vieras, en osaa kuvailla teille sitä, miltä tämä seksuaalinen vetovoima konkreettisesti tuntuu. Olen kuitenkin kuullut eri ihmisten puhuvan siitä, että vaikkapa jotain ihmistä katsoessaan tuntee vetoa ja halua harrastaa seksuaalisia toimia tämän henkilön kanssa niin että tämä tunne voi olla vahva ja myös kehollinen reaktio. Hämmentävä konsepti, kieltämättä.

Aseksuaalisuus on seksuaalisen suuntautumisen lisäksi kirjo ja eräänlainen kattotermi, jonka alle kuuluu lukuisia erilaisia aseksuaalisuuden muotoja. Tällaisia erilaisia aseksuaalisuuden alle kuuluvia suuntautumisia ovat esimerkiksi demiseksuaalisuus ja harmaa-aseksuaalisuus (tunnetaan myös nimellä harmaaseksuaalisuus). Nämä erilaiset termit eli mikrolabelit kuvaavat sitä, minkä verran ja millä tavalla ihminen kokee seksuaalista vetovoimaa ja mahdollistavat sen, että ihmiset saavat omalle kokemukselleen nimen ja voivat keskustella tästä kokemuksestaan paremmin ja täsmällisemmin muiden kanssa.

Ei-aseksuaaleja ihmisiä eli niitä ihmisiä, jotka kokevat aseksuaaleja enemmän seksuaalista vetovoimaa, kutsutaan alloseksuaaleiksi eli alloiksi.

Seksi ja aseksuaalisuus

On tärkeää muistaa se, että aseksuaalisuus ei itsessään kerro yhtään mitään ihmisen seksielämästä tai halusta harrastaa seksiin tai myöskään siitä, miten hän suhtautuu seksiin konseptina ja osana omaa elämäänsä.

Aseksuaalisuus ei myöskään tarkoita sitä, että ihminen ei koskaan haluaisi tai voisi harrastaa seksiä. Aseksuaalisuus on myös eri asia kuin aromanttisuus eikä kerro siitä, miten ja missä määrin ihminen kokee romanttista vetovoimaa.

Usein luullaan, että aseksuaalit ihmiset eivät voisi kokea romanttista vetovoimaa eivätkä koskaan haluaisi romanttista parisuhdetta. Tämä on kuitenkin virheellinen väittämä, joka nimittäin usein implikoi sitä, että romanttiseen parisuhteeseen kuuluisi automaattisesti seksi ja että romanttista vetovoimaa ei voi kokea ilman seksuaalista vetovoimaa.

Monet aseksuaalit käyttävät tiettyjä termejä kuvailemaan sitä, miten he henkilökohtaisessa elämässään suhtautuvat seksiin ja sen harrastamiseen. Nämä termit ovat vapaasti suomennettuna seksistä pitävä, seksivälinpitämätön, seksiä välttävä ja seksiä kaihtava.

Seksistä pitävälle aseksuaalille seksi voi olla jotenkin olennainen osa hänen elämäänsä ja suhteitaan. Seksivälinpitämätön on nimensä mukaisesti välinpitämätön seksistä hänen elämässään eikä se niinkään herätä mitään voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Seksiä välttävä aseksuaali kokee, että seksi ei ole niinkään tärkeä tai oleellinen osa hänen elämässään, mutta se ei kuitenkaan herätä asiana negatiivisia tunteita. Seksiä kaihtava aseksuaali ei yleensä halua harrastaa seksiä ja kokee seksiä kohtaan negatiivisia tunteita, kuten esimerkiksi ahdistusta. (Kehrääjä, 29.10.2020).

Nämä neljä termiä eivät kuitenkaan kerro siitä, miten aseksuaali asennoituu seksiin yleisesti konseptina ja asiana ja ne ovat siis täysin eri akselilla kuin seksipositiivinen, seksineutraali ja seksinegatiivinen. Esimerkiksi seksiä kaihtava aseksuaali voi olla seksipositiivinen eli suhtautua seksiin yleisenä konseptina ja yhteiskunnallisena asiana hyväksyvästi, vaikka hänelle ajatus siitä, että hän itse harrastaisi seksiä, olisi ahdistava.

Allonormatiivisuus

Allonormatiivisuudella tarkoitetaan oletusta ja vaatimusta siitä, että jokainen ihminen on alloseksuaali ja kokee seksuaalista vetovoimaa. Normiin myös kuuluu vaatimus siitä, että jokaisen on haluttava seksiä. Allonormatiivisuus luo kuvaa siitä, että aseksuaalit olisivat jotenkin rikkinäisiä, sairaita tai vähemmän ihmisiä kuin alloseksuaalit. (Asexual & Aromantic Community and Education Club, i.a.)

Allonormatiivisuus saa ihmiset ajattelemaan, että heissä on oltava jotain vikaa, jos he eivät halua harrastaa seksiä tai jos he eivät koe seksuaalista vetovoimaa niissä määrin tai niillä tavoin, joita normaaliksi mielletään. Tästä syystä ihmiset voivat pakottaa itsensä sellaisiin seksuaalisiin tekoihin, joita he eivät haluaisi tehdä. Allonormatiivisuuden takia aseksuaaleja myös pyritään ”korjaamaan” alloseksuaaleiksi, ja lisäksi myös alloseksuaalien ihmisten libidoa ja seksihaluja medikalisoidaan.

Lopuksi

En haluaisi joutua sanomaan tätä vielä näin vuonna 2023, mutta aseksuaalisuus on todellakin ja oikeasti seksuaalinen suuntautuminen, ja myös osa seksuaalivähemmistöjä ja sitä myötä myös osa LGBTQIA-yhteisöä. Kirjainyhdistelmä A tarkoittaa aseksuaaleja, mutta myöskin mm. aromanttisia ja agendereita. Se ei ole koskaan tarkoittanut eikä tule myöskään ikinä tarkoittamaankaan allyja. Liittolaisuus ei tee kenestäkään seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaa.

On myöskin oleellista muistaa se, että aseksuaalisuus ja aromanttisuus tosiaankin ovat toisistaan erillisiä asioita. Aseksuaalit ja aromanttiset jakavat saman yhteisön ja todella moni aseksuaali on myös aromanttinen, mutta kaikki aseksuaalit eivät ole aromanttisia eivätkä kaikki aromanttiset aseksuaaleja. Kummallakin ryhmällä on sekä yhteisiä haasteita, mutta myös heille erityisiä ongelmia ja epäkohtia.

 

Lähteinä käytetty:

Opas sateenkaarisanastoon. (4.12.2020) Kehrääjä. https://kehraaja.com/opas-sateenkaarisanastoon/

Seksi, seksuaalisuus, aseksuaalisuus – ei ole väärää tapaa olla aseksuaali. (29.10.2020). Kehrääjä. https://kehraaja.com/seksi-seksuaalisuus-aseksuaalisuus-ei-ole-vaaraa-tapaa-olla-aseksuaali

Allonormativity and amatonormativity. (i.a.) Asexual & Aromantic Community and Education Club. https://sites.smith.edu/aace/about-asexuality-and-aromanticism/allonormativity-and-amatonormativity/



Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus